Ajankohtaista

Tältä sivulta löydät Nornickel Harjavallan viimeisimmät uutiset, tiedotteet ja kuulumiset.

Nornickel Harjavalta ja Jokerit yhteistyöhön

Nornickel Harjavalta ja Jokerit ovat solmineet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä nikkelituotteiden jalostajasta tulee yksi helsinkiläisseuran pääkumppaneista.

Nornickel Harjavalta on monipuolinen nikkelikemikaalien ja -metallien valmistaja. Modernin teknologian, osaavan henkilöstön sekä jatkuvan tutkimuksen ja kehityksen ansiosta Nornickel on yksi maailman johtavista nikkelijalostamoista. Yrityksen logo näkyy jatkossa helsinkiläisseuran peliasuissa ja ottelutapahtumissa.

-Nornickelin brändiuudistuksen myötä yhteistyö Jokereiden kanssa avaa uusia mahdollisuuksia kasvattaa näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Jokerit on Suomen tunnetuin urheilu- ja Pohjoismaiden suurin jääkiekkoseura. Olemme innoissamme yhteistyön aloittamisesta, sanoo Nornickel Harjavallan toimitusjohtaja Joni Hautojärvi.

-Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä, että olemme saaneet kumppaniksemme maailman johtavan nikkelintuottajan. Nornickel toimii alalla, jossa on tulevaisuudessa valtava kasvupotentiaali muun muassa sähköautomarkkinoilla. Kahden omilla aloillaan menestyvän yrityksen yhteistyössä on paljon synergiaetuja, kertoo Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Kohonen.